Oispa nuuskaa

Mielenkiintoinen ja yksinkertainen peli, jossa sinulla on mahdollisuus saada ruudukossa yhä parempia nuuskapurkkeja. Oispa nuuskaa on vaivaton peli, mutta se koukuttaa kokeilemaan yhä parempia tuloksia. Peliä voi kokeilla, vaikka nuuskaa ei itse käyttäisikään. Perehdytään tarkemmin peliin, mutta vilkaistaan myös, mitä nuuska käytännössä on.

Kokeillaan oispa nuuskaa -peliä

Idean oispa nuuskaa -peli on saanut jo pitkään markkinoilla olleesta pelistä nimeltä 2048. Molemmissa peleissä on tarkoituksena yhdistää laattoja, joissa on sama nuuska tai sama numero. Onkin tärkeää huomata, että laattoja, joissa ei ole samaa purkin kuvaa, ei voi yhdistää. 

Pelilauta on 4 x 4 kokoinen eli siinä on yhteensä 16 ruutua. Laattoja voit liikuttaa nuolinäppäimillä tai kirjaimilla W, A, S ja D. Kerrallaan voit siis liikkua ainoastaan yhteen suuntaan. 

Ne laatat, joilla on sama arvo, törmäävät toisiinsa ja ne yhdistetään, joten alempi arvoisista nuuskapurkeista tulee yhä parempia.

Oispa nuuskaa -pelin kulku lyhyesti

Tärkeintä pelissä ei ole se, kuinka nopeasti siirtelet laattoja vaan se, kuinka järkevästi onnistut laatat eli nuuskapurkkien kuvat yhdistämään. Loputtomasti siirtoja ei ole vaan ne loppuvat jossakin vaiheessa. 

Sinun on saatava mahdollisimman paljon pisteitä ja näen ne peliruudukon yläpuolella. Sieltä löytyvät kentät “Niksat” ja “Kovin niksa”. Niksat -ruutu kertoo pisteistä, joita saat kerättyä kyseisen pelisession aikana. Kovin niksa puolestaan ikään kuin ennätyksen, minkä olet saanut pelaamisen aikana.

Kun siirtoja ei enää ole, niin ruudukkoon tulee ilmoitus “Game over”. Peli on siltä kertaa ohi ja voit yrittää uudelleen.

Pelin strategia

Kyseessä on siis pulmapeli, joten siinä on olemassa optimaalinen strategia. Sinun on onnistuttava saamaan mahdollisimman vähillä siirroilla mahdollisimman paljon pisteitä. Jos et ole tarkkana, tulee turhia siirtoja. Peli vaatii tarkkaa analysointia ja siksi se koukuttaakin pelaamaan kierroksen toisensa jälkeen.

Vinkkejä pelaamiseen

  1. Pelaa aina riittävän hitaasti, sillä muuten et kiinnitä huomiota siirtojen määrään. Kyseessä ei siis ole nopeuskilpailu, joten voit kaikessa rauhassa katsoa, miten teet seuraavan siirtosi. Ei ole myöskään huono idea, jos yrität edes vähän ennustaa, miten uusia lohkoja tulee ja miten nappaat ne käyttöön kaikkein helpoimmin.
  2. Tee aina kulmat huolellisesti. Hyvä strategia on se, että arvoltaan kaikkein korkein nuuska on aina yhdessä kulmassa. Joten valitse yksi kulma ja suuntaa laattasi sinne. Se ei ainakaan alussa ole välttämättä helppoa, mutta opit siihen nopeasti. Koita myös pitää arvokkain laatta niin sanotulla “kuninkaan paikalla”.
  3. Arvokkain laatta alakulmaan on toinen vaihtoehto, mutta silloin sinun on täytettävä ensin alarivi. Silloin vasen ja oikea nuoli eivät saa liikuttaa kaikkein arvokkainta ruutua. Tämä on pelissä oikeastaan tärkeintä, mistä strategia lähtee liikkeelle. 

Pelin variaatioita

Oispa nuuskaa -pelistä on tehty jo aikaisemminkin variaatioita, mutta jostain syystä ne ovat lakanneet jossakin vaiheessa toimimasta. Tällä hetkellä on siis vain yksi peli, joka toimii varmemmin.

Oispa nuuskaa peli ja ohjeet

Itse peliin tehdyt ohjeet ovat varsin lyhyet eikä niissä juurikaan kerrota, miten pelin on tarkoitus edetä. Siellä ei edes kerrota, millä näppäimillä peli toimii. Se kertoo ainoastaan sen, että idea peliin on saatu pelistä “2048”. Kävimme siis tutustumassa ensin toiseen peliin, jonka jälkeen olemme saaneet edes lyhyet ohjeet tehtyä. Sen mukaan, mitä aikaisemmin esitimme, on peliä sentään huomattavasti parempi aloittaa pelaamaan.

Mitä ovat pulmapelit?

Pulmapelit ovat lyhyesti sanottuna pelejä, joissa on jokin ongelma, joka on kyettävä ratkaisemaan. Se haastaa pelaajan ongelmanratkaisukykyä ja kun tällaisen pelin oppii vähitellen tuntemaan, onnistuu ratkaiseminenkin huomattavasti paremmin.

Pelin pulma on yleensä hyvin yksinkertainen kuten oispa nuuskaa peli selvästi osoittaa. Sinä et tarvitse pelissä onnistumiseen vaikeita matemaattisia kaavoja vaan sinun on hahmotettava peliä hiukan eteenpäin ja tehtävä arvauksia siitä, mihin seuraava laattaa tulee, kun painat nuolinäppäintä. 

Oispa nuuskaa ei vaadi edes nopeita päätöksiä vaan voit aivan rauhassa miettiä, mikä on seuraava siirto. Pelaamisessa ei edes ole kovaa kiirettä, joskin pelin rytmi löytyy jossakin vaiheessa todella helposti ja pelaaminen alkaa sujua katkeamattomana flowna.

Pelien teknisyys

Pulmapelit eivät myöskään ole kovin teknisiä ja monimutkaisia kuten monet muut pelityypit. Useimmiten ne vaativat kehittäjältään pelkästään kokeilevaa luovuutta, jotta kaikki huvi saadaan siirrettyä pelaajan riemuksi. Ne kehitetään yleensä harrastelijapohjalta.

Ensimmäinen tunnettu peli aikojen alussa oli Tetris ja sitä ovat useimmat meistä pelanneet kerta toisensa jälkeen. Eli siinä pyrittiin asettamaan neljästä laatikosta koostuvia putoilevia palikoita siten, että vaakasuorista riveistä tulee täydellisiä.

Idea peleissä ei siis ole kovin monimutkainen, mutta Tetriksessä joutuu ajattelemaan huomattavasti nopeammin kuin Oispa nuuskaa pelissä.

Onko ongelmanratkaisutaidoista hyötyä pelatessa?

Itse ongelmanratkaisussa on kaikkiaan seitsemän vaihetta ja ne ovat:

Tämä ei varsinaisesti päde suoraan pulmapeleihin, mutta samoja asioita niistä löytyy. Sinun on siis kyettävä määrittämään, minkälainen ongelma pelissä on ja se, miten sitä alkaa ratkaisemaan.

Kun peliin löytää hyvän ratkaisumallin, sitä voi kokeilla ja jos siinä onnistuu, niin sinulla on valmis suunnitelma, miten jatkat pelin pelaamista seuraavilla kierroksilla.

Tosin Oispa nuuskaa peli järjestää toisinaan yllätyksiä eikä uusi laatikko ilmesty siihen, mihin sen itse haluaisi. Silti yhden nurkan pitäminen kiinteänä helpottaa pelaamista. Sillä keinolla peliä tuli kokeiltua useamman kerran.

Miksi pulmapelit kiinnostavat?

Toinen mielenkiintoinen kysymys on se, että miksi pulmapelit kiinnostavat sekä aikuisia että vähän nuorempiakin. Pelit kuten Oispa nuuskaa ovat kasvattaneet suosiotaan yhä enemmän viime vuosien aikana. Se on myönnettävä, että ne ovat ajanvietettä, mutta ne ovat myös paljon enemmän.

Ne tarjoavat helppoa tekemistä, mutta sen lisäksi myös sopivassa määrin haastetta sekä viihdettä. Niiden avulla huomaa kehittyvänsä, sillä looginen päättelykyky sekä ongelmanratkaisutaidot sekä lisäksi visuaalinen hahmottaminen parantuvat.

Tällaiset pelit tarjoavat riittävästi älyllistä stimulaatiota sekä omalla tavallaan välitöntä tyydytystä. Lisäksi viihde on digitaalista, joten pelit ovat aina mukana ja ne on helppo kaivaa esiin, kun on hetki hyvää aikaa.

Pulmapelit haastavat aivoja mielenkiintoisella tavalla

Aivot saavat haastetta, sen jo totesimme. Tapa, millä aivoja haastetaan, on rento sekä mielekäs, joten useimmat meistä pelaavat Oispa nuuskaa -peliä ihan mielellään. Pelit eivät ole kovin vaikeita hahmottaa, joten onnistuminen tulee sen myötä, kuinka hyvin kulloinkin pystyy keskittymään pelin kulkuun. 

Esimerkiksi juuri Oispa nuuskaa peli lähtee jo heti alussa niin sanotusti väärille raiteille, joten silloin pisteitä ei kovin paljon keräänny. Tarpeetonta siirtelyä tulee liikaa eikä peli enää etene suotuisalla tavalla.

Paras apu pulmapeleistä on se, että ne auttavat ehkäisemään iän myötä tulevaa kognitiivista heikentymistä. Niiden parissa vietetyt hetket ovat viihdyttäviä, mutta samalla aivojen toiminta on aktiivista.

Millaisia pulmapelejä on olemassa?

Pulmapeleiksi voidaan luokitella muitakin kuin aiemmin mainitsemamme Tetris sekä Oispa nuuskaa. 

Näitä pelejä ovat muun muassa:

Pulmapelejä on paljon ja jokainen pelaaja löytää niistä itselleen sopivimman. Kaikki eivät piittaa digitaalisista vaihtoehdoista, vaan ratkovat mieluummin ristisanat ja sudokun paperisessa muodossa. Se ei haittaa, sillä niiden vaikutus aivoihin on silti sama.

Pulmapelit auttavat oppimisessa

Näiden pelien avulla tulee huomaamattaan sellaista osaamista, mitä tarvitsee koulutuksessa ja oppimisessa. Osaaminen tapahtuu vaivihkaa, sillä varsin nopeasti huomaa ajattelevansa loogisesti ja lisäksi pelit auttavat kasvattamaan keskittymistaitoja.

Pulmia ratkoessa tulee usein myös esiin kilpailutilanne joko niin, että pitää olla yhä parempi itseään vastaan tai myös se, että pitää olla parempi kuin kaveri. Pieni kilpailuhenki auttaa myös siihen, että keskittyminen on entistä tarkempaa ja pelaajana tulee ajateltua yhä loogisemmin.

Apu arkielämän haasteisiin

Kun taidot kehittyvät pelien myötä, on niitä helpompi soveltaa myös arkielämän haasteissa. Aina ei edes tule ajatelleeksi sitä, että jonkin arkisen haasteen ratkaiseminen juontaa juurensa Oispa nuuskaa -pelistä.

Hahmottaminen auttaa huomattavasti esimerkiksi sisustamisessa, kun sijoittaa huonekaluja paikoilleen. Se on juuri sitä tilan hahmottamista, johon silmä tottuu peliä pelatessa. Taidot tulevat aivan vaivihkaa.

Pulmapelien historiaa

Yllättävää on se, että pulmapelien historia ulottuu varsin kauas historiassa. Erilaisia pulmia ovat ratkoneet jo sekä kreikkalaiset että egyptiläiset. Siihen aikaan olikin hyvin normaalia, että peleiksi muodostuivat sellaiset ongelmat, jotka vaativat älykkyyttä ja sen lisäksi loogista ajattelua.

Keskiajalla sekä uuden aja alussa shakki oli oman aikansa varsin luonteva pulmapeli. Tosin se on jatkanut osin omaa elämäänsä myös näihin päiviin asti. 1900-luvulla asemansa vakiinnuttivat ensin ristisanatehtävät ja myöhemmin sudokut.

Kun digitaalisuus alkoi yleistyä, Tetris oli ensimmäisiä pulmapelejä, joka tuli leikkimielisenä mukaan. Monikaan meistä ei silloin ajatellut sen kehittävän ongelmanratkaisua. Nykyisiä pelejä on jo mahdollisuus personoida omalle tyylilleen ja tällainen peli on muun muassa Sanuli.

Miten pelien aiheet valikoituvat?

Osa pelistä tulee markkinoille tuomaan huumoria, sillä Oispa nuuskaa pelin lisäksi on toisinaan bongattu myös samanlaisia pelejä nimellä:

Kaikissa niissä idea on samanlainen, mutta kuten nimistä voi päätellä, niiden aiheet vaihtelevat varsin paljon keskenään. Markkinoilla onkin tarjolla erilaisia peliversioita samasta hyväksi koetusta ideasta. Listassa tuskin on edes kaikkia vaihtoehtoja.

Kaikissa näissä peleissä kerätään pisteitä kuten Oispa nuuskaa -pelissäkin. Joten ainakaan valinnanvaraa ei voi moittia pieneksi. 

Miksi nuuska aiheena on kiinnostava?

Nuuska on puhuttanut suomalaisia jo pidemmän aikaa ja keskustelu on vellonut laidasta laitaan eli puolesta ja vastaan. Aluksi nuuska kiellettiin kokonaan maassamme, mutta se ei silti lopettanut sen käyttöä kokonaan. Ruotsista sai sitä tuotua ja oispa nuuskaa -haaveilu ei ollut lainkaan vaikea toteuttaa.

Vaikka nuuska oli jonkin aikaa täysin laitonta, sen harmaat markkinat olivat todella suuret. Viranomaiset ovatkin arvioineet, että laittomilla nuuskamarkkinoilla olisi liikkunut jopa kymmeniä miljoonia.

Koska määrät olivat suuret, se olisi vaatinut myös huomattavia lisäyksiä esimerkiksi tullin resursseissa. Kun nikotiinipusseista tuli laillisia, nuuskan salakuljetus romahti Suomessa täysin.

Nuuska siirtyi pusseihin

Oispa nuuskaa -pelissäkin on selvästi mukana nikotiinipusseja sisältäviä elementtejä, joten pelissä ollaan hyvin tietoisia siitä, mitä Suomessa on mahdollista ostaa laillisesti ja mikä taas on laitonta. 

Nikotiinipussit on vapautettu myyntiin jopa kauppoihin, mutta niille säädettiin maksimipitoisuudet. Aikaisemmin niitä sai tilata omaan käyttöön ulkomailta, mutta uuden lain myötä sen hankkimisesta tuli entistä helpompaa.

Myynti vapautettiin, koska nikotiinipussit eivät enää ole lääkelain piirissä kuten aikaisemmin. Joten Oispa nuuskaa -peliä voi pelata kaikessa rauhassa, sillä nikotiinipussit ovat laillisia eikä niihin liity salakuljetusta kuten varsinaiseen nuuskaan aikaisemmin.

Mitä hyötyä pelaamisessa on arjessa?

Peli voi olla Oispaa nuuskaa, mutta myös jokin muu. Yleinen käsitys on pitkään ollut se, että pelistä ei ole mitään muuta kuin haittaa elämässä. Käsitykseen on vaikuttanut se, että verhot vedetään ikkunoiden eteen ja sen jälkeen pimeässä huoneessa pelataan tunti toisensa jälkeen eikä edes vilkaista ulos.

Pelaamisen on kuitenkin todettu olevan hiukan mainettaan parempi harrastus, josta saa myös hyötyjä. Vaikka tilanne on tämä, niin kumpaakaan ääripäätä ei voida yleistää, sillä pelaamisen koukuttavuus ja pelihimo vaativat luonnollisesti puuttumista.

Kuten jo todettiin, niin Oispa nuuskaa -tapaisilla pulmapeleillä on montaa hyvää puolta. Vaikka kysymys ei olekaan kolmiulotteisesta modernista pelistä, se pystyy silti tarjoamaan hyvää hahmotusta pelin etenemisestä. Luovuus ja ongelmanratkaisu kulkevat siksi käsi kädessä.

Tunnetaitojen opettelua

Vaikka pelaamista on jo pitkään kritisoitu varsinkin lasten ja nuorten kohdalla, niiden avulla tunnetaidot kehittyvät. Pelaaminen rakentuu aina sekä onnistumisen että epäonnistumisen ympärille. Se tuo varsinkin nuoremmalle väellä hyvinkin turvallisen tavan harjoitella ja käsitellä pettymystä.

Oispaa nuuskaa -tyyppinen peli, jota pelataan keräämällä pisteitä, kannustaa kokeilemaan uudelleen ja yrittämään seuraavalla kierroksella parempaa pistetulosta. Sinnikäs yritys palkitaan jossain vaiheessa ja silloin pelaajana on mahdollisuus saada omat ennätyspisteet.

Tämän tyyppiset pelit ovat myös siinä mielessä hyviä, että pelaaja voi rauhassa pysähtyä miettimään ratkaisua eikä tarvitse välttämättä kiirehtiä heti eteenpäin ja tehdä monta virheellistä ratkaisua pelin aikana.

Oispa nuuskaa -pelistäkö hyötyä hyvinvoinnille?

Koska pelin idea on siis kerätä pisteitä ja periaatteessa pelata vain itseä vastaan, se pystyy tarjoamaan mukavan elämyksen sekä positiivisen kokemuksen. Peli on yksinkertainen eikä siihen liity ampumista tai tappamista, joten se on siinäkin mielessä erittäin viihdyttävä.

Pelaamisen on oltava hauskaa ja sen on aina viihdytettävä pelaajaa, ei pelin opettavaa roolia saa missään nimessä väheksyä. Peli tuo miellyttävän kokemuksen, koska se on helppo eikä pelaajan tarvitse asettua mihinkään itselle sopimattomaan rooliin.

Se, ovatko tällaiset pulmapelit sosiaalisia ja oppiiko niiden avulla sosiaalisten tilanteiden hallintaa, ei voi ottaa kovinkaan tarkasti kantaa. Se riippuu paljolti siitä, vertaako pelaaja toisen kanssa pisteitä vai ei. Itse peli ei ole moninpeli, joten sitä on pelattava vain itsekseen.

Positiiviset pelit

Vaikka pelin nimi on Oispa nuuskaa, se ei kuitenkaan käsittele millään tavalla itse aihetta muulla tavalla kuin sillä, että purkit ovat kuvina peliruudukossa mukana. Useimmiten pelatessa ei edes tule ajatelleeksi, että ne ovat nikotiinipurkkeja. Enemmänkin etsii pareja ja koittaa saada pisteitä kuin uhraa ajatusta itse nuuskalle.

Myönteistä on myös se, että peleistä ei nykyään enää ajatella niin negatiivisesti, että ne pilaavat elämän, jos niiden parissa viettää aikaa ja rentoutuu. Pulmapelien hyödyt on mainittu jo aiemmin, joten niihin voi viitata uudelleen. Itsensä haastaminen voi olla myös hauskaa ja helppoa eikä sen tarvitse olla vaarallista rämpimistä luonnossa.

Sekin on todettu, että henkilöt, jotka pelaavat enemmän, seuraavat myös katseella huomattavasti tarkemmin asioita kuten liikkuvia objekteja. Se on monesti hyvä asia, sillä se auttaa hahmottamaan kolmiulotteisia asioita luontevasti.

Onko pelaamisesta ammatiksi?

Jos hiukan astutaan ulos Oispa nuuskaa -pelin ympäristöstä ja katsotaan pelien hiekkalaatikkoa vähän laajemmin, niin voidaan todeta, että peliala on yksi varmimmin kasvavista toimialoista. Pelialalla tarvitaan kehittäjiä, suunnittelijoita sekä luonnollisesti myös jopa ammattipelaajia. 

Se ei ole negatiivinen ilmiö markkinoilla, vaikka näin aikaisemmin aina ajateltiin. Nykyään on useita suomalaisia ammattilaispelaajia eSportsin kuvioissa ja menestystä on tullut. Se on tietysti myönnettävä, että sinne on pitkä tie ja kaikkien palasten on osuttava kohdalleen, että huipuksi pääsee. 

Se, että saa elantonsa pelaamalla, vaatii pitkää harjoittelua, mutta Oispa nuuskaa -pelin kaltainen pienikin harjoittelu auttaa siinä, että tietynlainen pelisilmä alkaa kehittyä oikeaan suuntaan ja tunnetilat kehittyvät kestämään myös pettymyksiä.

Oispa nuuskaa ei tuo ammattia

Ainakaan näillä näkymillä Oispa nuuskaa ei tuo ammattia sen enempää pelaajalle kuin pelin kehittäjällekään. Kyse on niin yksinkertaisesta pelistä, että sen avulla voi viettää mukavaa vapaata aikaa sekä vapautua iänikuisesta stressistä, joka arkipäivää rasittaa kohtuuttomasti.

Peli vie mukanaan sopivasti ajatukset täysin muualle eikä se myöskään jää kummittelemaan yöuniin. Se etenee juuri sillä vauhdilla kuin itse haluat pelin määritellä ja kuinka pitkään haluat siirtoasi miettiä. Voitkin pelisession jälkeen miettiä sitä, miten hyvin sait ajatukset pois arjesta, töistä tai opiskeluista.

Jos huomaat, että olet onnistunut poistamaan ainakin osan stressistä vähäksi aikaa, olet ainakin sen suhteen jo pelissä voittaja. Olet antanut itsellesi aikaa palautumiseen ja siinä tämä peli todellakin auttaa erittäin hyvin.

Miten kehität itseäsi Oispa nuuskaa -pelissä?

Peli on helppo, mutta koukuttava ja mielenkiintoinen. Olemme sen jo kertoneen moneen kertaan ja vielä senkin, että sinun on yritettävä klikkailla nuuskapurkkeja aina vain “kalliimmaksi” eli sellaisiksi jotka tuovat sinulle pisteitä.

Ensimmäisen purkit tuovat sinulle kaksi pistettä, kun saat ne yhteen, tuo yhdistetty purkki neljä pistettä ja vastaavasti kaksi neljän pisteen purkkia yhdistyessään tuovat kahdeksan pistettä. Sinun pitää siis saada yhdistettyä aina mahdollisimman korkeilla pisteillä olevat purkit yhteen, jotta saat aina vain enemmän pisteitä.

Sinun on kuitenkin jatkuvasti poimittava uusia kahden pisteen purkkeja, että saat pelin jatkumaan mahdollisimman pitkälle. Pelissä on suhteellisen helppoa saada napsuteltua yli 8 000 pistettä.

Pisteiden lisääntyminen

Katsotaan vielä pisteiden lisääntyminen numeroina:

Huomioita pelistä

Ei ole aivan sama, miten rakennat ylimmäisen rivin vaan sinne sinun pitää ehdottomasti saada kaikkein suurimmat pisteet. Kun rivi on valmis, anna sen olla rauhassa äläkä enää käytä nuolta alaspäin, sillä se tuo yläpuolelle 2 pisteen laatikoita, joita onkin vaikea sen jälkeen saada “paritettua”.

Eli pyrit käyttämään nuoli -näppäimiä vasemmalle, oikealle ja ylös.

Kun pelaat, niin tarkkaile koko ajan, mistä saat suurempia numeropareja helposti yhdistettyä, niistä tulee aina enemmän pisteitä. Välttämättä ne ei ihan jokaisessa pelin erässä mene parhaille mahdollisille paikoille, mutta sen verran pelissä on aina sattumaa.

Suuremmat numeropari on pyrittävä yhdistämään ensin ennen kuin jatkat pareista, joissa on mukana pienimmät eli kakkoset. Peli ruudussa oleva numero kuvaa sen, paljonko ruudussa on pisteitä ja “Niksat” ruudukon yläpuolella kertovat, paljonko olet niitä tästä erästä kerännyt.

Millaisia tilanteita on vältettävä?

Oispa nuuskaa -pelissä tulee joskus tilanteita, jotka voivat johtua huolimattomuudesta tai välillä se on sattumaa. 

Ikävin hetki on se, että ylimmälle riville jää kahden pisteen purkki ja olet saanut muuten jo sen rivin tehtyä. Lisäksi rakennat hyvää vauhtia riviä kaksi isommilla pisteluvuilla. Jos siinä vaiheessa käytät nuolinäppäintä alaspäin, tulee kahden pisteen purkkeja ylös lisää ja siinä vaiheessa vaikeutat peliäsi yhä enemmän.

Toinen tilanne on se, että samannumeroiset laatat menevät peliruudukossa lomittain, jolloin niitä on hiukan hankala siirrellä varsinkin pelin loppupuolella, kun suurin osa taulukosta on jo tehty. Silloin ei välttämättä auta muu kuin tyytyä kohtaloonsa ja pyrkiä seuraava kierros paremmin.

Millaista pelisilmää tarvitset?

Oispa nuuskaa -peli vaatii sen, että seuraat tarkasti, mihin kohtaan sinun kannattaa korkeimmat pisteet luoda. On varsin suotuisaa, jos ylärivissä on 512, 256 ja 128 pistettä tuovia laattoja. Ne tuovat kerralla vähän reilummin pisteitä ja siksi niitä kannattaa pitää tarkasti silmällä. 

Voit välillä jättää huomioimatta 2 pisteet laattoja, jos sinulla on oivallinen tilaisuus yhdistää esimerkiksi kaksi 256 tai 128 pisteen laattaa. Katso silloin tarkasti kohta, mihin liitoksen teet. Se kannattaa olla mahdollisimman ylhäällä ruudukossa, sillä niitä on hyvin vaikea enää myöhemmin yhdistää mihinkään.

Useimmiten itsensä pelaa niin sanotusti pussiin eli sinulla on jäljellä 2 pisteen laattoja liian ylhäällä ja tarvittavat isompien pisteiden laatat ovat pahasti lomittain. Vaikka miten yrität niitä siirtää, et saa niille järjestettyä sopivaa tilaa. Haastetta siis riittää. 

Ensimmäinen pelikerta

Ensimmäinen peli on kaikkein haasteellisin, sillä silloin ei vielä ole oivaltanut tarkasti ideaa, miten kannattaa pelata. Silloin tulee klikkailtua pieniä numeroita, jolloin ensimmäinen peli päättyy usein varsin pieniin pisteisiin. Mutta siitä suunta on vain ylöspäin ja mitä enemmän peliä pelaa, sitä helpommin pääse jokaisella kierroksella yli 8 000 pisteen määriin.

Omaa luovuutta ei pelissä pysty kovin paljon käyttämään, mutta mitä paremmin saat silmät hajaantumaan ensimmäisellä kerralla myös isompien numeroiden sijaintiin, on jatko helpompaa. Voisimme väittää, että kolmen tai neljän kierroksen jälkeen pääset jo varsin hyviin tuloksiin.

Yritä myös sen verran seurata peliä, että huomaat, missä teet virheitä. Toisinaan tule klikattua laatat väärään suuntaan tilanteessa, jossa on kolme samaa laattaa. Klikkauksen jälkeen huomaat vasta virheen, mutta sitä ei voi enää siinä vaiheessa korjata millään tavalla.

Oispa nuuskaa -laattojen yhdistyminen

Yllättäviä tilanteita tulee myös silloin, jos onnistut yhdistämään suurinumeroisia laattoja ylärivillä vähän yllättäen. Silloin yläriviin tulee tilaa ja useimmiten tyhjän tilan valtaa heti kahden pisteen laatta. Se on aina harmi, sillä joudut tavallaan aloittamaan ylärivin rakentamisen osin uudelleen. 

Jos yläriviin jää jokin alhainen numero kuten 32 ja sitä alempi, jäävät pisteet myös sen takia hieman alemmiksi. Ylärivi pitää saada pidettyä isojen lukujen kanssa hyvässä linjassa. Mieluummin kaikki luvut saavat olla yli 100.

Jos saat hyvin yhdistettyä laattoja toisiinsa aina isompaan päin, niin kannattaa pyrkiä myös rakentamaan toinen rivi ylhäältä samaan tyyliin kuin ensimmäinen. Se tosin ei aina onnistu millään, sillä kakkoslaatat pitävät siitä huolen.

Tarvitaanko katkohoitoa?

Pelissä on mahdollisuus mennä katkohoidolle, mutta ainakaan me emme ole vielä löytäneet sille tarvetta. Ehkä peli on vienyt mennessään niin vahvasti, että Oispa nuuskaa on unohtunut ideana kokonaan. Enemmän tulee tuijotettua sitä, että kahdella ensimmäisellä eli ylemmillä riveillä on mahdollisimman suuret luvut.

Voit tietysti pelata peliä myös ikään kuin väärinpäin eli aloitat ylhäältä alas, mutta pienen kokeilun jälkeen se tuntui hiukan luonnottomalta. Pelin rakentaminen on mukavaa ja silmä tottuu nopeasti lukemaan laattoja sekä katsomaan mihin suuntaan ne on järkevintä yhdistää.

Ennen kuin klikkaat yhdistämisen, kannattaa katsoa myös, mitä muita laattoja on sillä kertaa yhdistymässä. 

Game over eli peli on lopussa

Peli jatkuu mukavan pitkään, jos on tarkkana ja jaksaa seurata laatoilla olevia lukuja. Joskus pelin tiimellyksessä huomaa, että nyt tulee virhe ja onkin harmi, ettei pelissä ole “eiku” -näppäintä. Olisi kiva, jos voisi käydä tekemässä valintansa uudelleen. Mutta peli pysyy jännittävämpänä, kun se etenee kaikkine virheineen.

Kun yhtään laattaa ei enää liiku mihinkään se ilmoittaa, että Game over eli peli on lopussa. Sinulla on heti mahdollisuus käynnistää peli uudelleen ja ottaa heti uusintakierros. Yksi peli on aivan liian vähän, niitä voi pelailla useampiakin. 

Lopuksi voi katsoa niksoista onnistuiko kierroksen niksat niin hyvin, että tuli uusi ennätys. Peli ei paljon kerro informaatiota, joten täältä saat parhaimmat vinkit pelaamiseen sekä paljon muutakin tietoa siitä, mitä pelin pelaamisen vaikutuksista voi odottaa.

Pelin hyvät puolet

Oispa nuuskaa pelissä on luonnollisesti myös hyviä puolia.

Tämä on varsin hyvä todiste siitä, että pelin ei tarvitse olla moderni luomus, joka käyttää 3D tekniikkaa kaikilla värisävyillä. Vähemmälläkin saa hyvää ja kiehtovaa peliä aikaan.

Pelin huonot puolet

Pelissä on tietenkin myös niitä huonompia puolia.

Onko Oispa nuuskaa peli, jotka kannattaa kokeilla?

Peli on niin yksinkertainen, että sitä kannattaa kokeilla yksi, kaksi tai jopa kolmekin kertaa. Se myös koukuttaa varsin äkkiä, joten mukavaa siinä on, että itsensä saa haastaa pisteiden keruuseen oikein kunnolla.

Jos yksinkertainen on kaunista, niin sitä tämä peli ehdottomasti on. Sen oppii hetkessä ja idea on hyvin helppo, sillä sinun pitää vain saada klikkaamalla kaksi samalla numerolla varustettua laatikkoa toisiinsa, jolloin pisteet tuplataan.

Kokosimme sinulle mukavan tietopaketin, joten voit ottaa pelistä paremmin kaiken irti. Takaamme, ettet kovin äkkiä kyllästy, sillä hyvän pistesaaliin jälkeen yleensä haluaa vielä paremman, joten aika ei tämän pelin kanssa tule pitkäksi.

UKK

Millainen peli on Oispa nuuskaa?

Pelissä pyritään klikkaamaan yhteen kaksi samalla numeroarvolla olevaa laattaa, jolloin pisteitä tulee kertoimella kaksi.

Onko säännöt helppo oppia?

Itse asiassa peli ei edes kerro sääntöjä eikä edes käytettäviä näppäimiä. Kaikki ohjeet löydät tästä tekstistä.

Kuinka nopeasti pelin oppii?

Ensimmäinen kierros on opettelua ja silloin eivät pisteet välttämättä nouse kovin ylös. Muutaman kierroksen jälkeen tiedät jo tarkemmin, miten kannattaa edetä.

Kuinka paljon pisteitä voi saada?

Kyllä ne menevät reilusti yli 10 000, jos pelissä onnistuu oikein hyvin.

Miten peli liittyy nuuskaan?

Pelin laatoissa on nuuskapurkkien kuvia, mutta ei oikeastaan mitenkään muuten.

Tämä sivusto käyttää evästeitä tarjotakseen parhaan käyttökokemuksen!
Hyväksy!